Voi tuhannen tunaria!

03.12.2019

Mie olen jo monen vuoden ajan säästänyt itseäni kaikenlaiselta populismilta ja provosoinnilta.  Eli olen hyvin vähän katsonut television uutisia ja muitakin ajankohtaisohjelmia. Ihan vaan siksi, etten ole tahtonut sitä pahaa mieltä itselleni kannettavaksi. Ja telekkarista se ahditus tulee. Siitä olen varma. 

Mutta eilen, ihan vahingossa, vilkasin jonkun facebook-linkin kuljettaman jouduin sivuille, jossa ministeri Orpon naamalla sanotaan että kokoomus nostaisi työllisyyttä leikkaamalla työttömien etuuksia  ja eläkkeitä..... Mitä, mitä, mitä?  

Minulla on hyvin vahva ajatus ja näkemys näistä työllisyyden kasvattamistoimista ja olen sitä mieltä että metsään mennään. Ja pahasti. Ensinnäkin lähtökohta tulisi olla se, että jokainen suomalainen (joka siihen oikeasti kykenee) tienaisi toimeentuloon tarvittavan rahan työn kautta.  Ei ole kenenkään etu, että ihmisten tulee keikkua nälkäpalkalla toimeentulon rajamailla. Puhutaan työn ja työntekijöiden kontaamisongelmista, mutta kun katsoo päivittäin Mol.fi-sivustoa johon avoimet työpaikat ovat pääsääntöisesti kirjattu, suurin osa töistä on ns. matalapalkkaista työtä. En missään nimessä halveeraa mm. puhelinmyyntitöitä, sillä jollekin ne sopivat elämäntilanteeseen ja jotkut ovat hyviä siinä. Mutta pääsääntöisesti jos sinun toimeentulo muodostuu siitä montako ihmistä onnistut huijaamaan... 

Toiseksi, nyt annetaan koko ajan kuvaa siitä että työttämät ovat laiskoja ja aikaansaamattomia, joille ei työ kelpaa.  Miksi pitää lyödä lyötyä? En usko ollenkaan, että työttömät ovat omasta syystään työttömiä.  Työpaikkoja on vaan niin vähän auki. Ja itseasiassa, nykyisin jo hyvinkin yksinkertaisissa työtehtävissä vaaditaan ainakin hyvää englannin kielen taitoa ellei sentään alenmpaa korkeakoulututkintoa.  Tuntuu kuin työpaikkoja auki laittavat ajattelevat pääsääntöisesti että he haluavat hyvää työvoimaa. Ja sen hyvän takuu on korkea koulutus, tai kielitaito. 

Kolmanneksi kun puhutaan kannustinloukuista ja siitä ettei työtön tahdo ottaa töitä vastaan, miksi ei asialle tehdä jotain? Olen itse työllistynyt ns. osuuskuntayrittäjänä tämän työttömyyspätkän aikana. Minusta on hienoa, että tälläinen mahdollisuus on olemassa. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllä monesti miettii, että kannattaako parin tunnin työtä edes yrittää tehdä. Vaikka työ mahtuisi sen suojaosan sisälle, liittyy työntekemiseen aina kuluja joita asiakkaalta ei voi laskuttaa. Jos ynnää tulot ja menot, niin kyllä se lyhyt työpätkä aiheuttaa aina miinusta. Rahallisesti. Mutta muuuten katson että on tärkeää saada työttömänäkin kontakteja ulkomaailmaan. 

Tekisi mieli kirjoittaa vielä muuan rivi aktiivimallista, mutta haluan sen jo unohtaa ja toivoa että yhtä kannustavaa ja motivoivaa kyykytystä työttömille ei enää tulisi. Huh huijaa..

Kokoomus: ei mittään, Demarit: ei mittään, Kristilliset, kepu: ei mittään, Ruottalaiset, kommarit, ei liberaalit mittään, Perustuslailliset: ei mittään
Markku Mäkelä, PM-pilakuvia
Markku Mäkelä, PM-pilakuvia

Toivon, että joku järki tälle työttömien kyykyttämiselle tulisi. Että päättäjät laskeutuisivat kansalaisten tasolle ymmärtämään millaista kituuttamista työttömän elämä on jo nyt, ettei sitä tarvisi enää kurjistaa. HUOM! Oletteko huomanneet kuinka monesti aikakausilehdissä on juttua siitä miten joku (muu kuin työtön) elää toimeentulon rajamailla kun ei saa nettona käteen kuin 1500 €/kk. Kelan työttömyyspäiväraha on noin 700 €/kk ja siitä verot pois. Vieläkö tuostakin rahasta on mahdollista ottaa jotain pois.  Sitten olemme me onnekkaat, jotka saamme liiton ansioonsuhteutettua päivärahaa... 400 päivää, näinhän se menee. 

Hectoria lainatakseni: Eduskunta: ei mittään, Hallitus: ei mittään Kunnanvaltuustot: ei mittään  Kaksisataa kertaa nolla ei oo mittään, kun kukaan eikä mikään tee mittään..

Kokoomus: ei mittään, Demarit: ei mittään, Kristilliset, kepu: ei mittään, Ruottalaiset, kommarit, ei liberaalit mittään, Perustuslailliset: ei mittään




© 2019 ELeppiz. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita