Löydytkö sinä googlesta?

29.11.2019

Se lause herätti minut pari vuotta sitten. Yksi entinen työkaveri tätä kysyi ja minä pollena, että toki. Olin siihen mennessä tehnyt aikajaoittain google-hakuja omalla nimelläni ja löytyihän sieltä vaikka mitä. Mutta ei se sitä tarkoittanut. Vaan sitä, että löytyykö sieltä internetistä sellaista tietoa minusta mitä itse haluaisin. Eli onko minulla kotisivut? Ja olihan minulla kotisivutkin, kerran vuodessa päivitetyt ja täynnä vanhaa asiaa. Runoja ja fiilistelyä.

Siitä alkoi pitkä matka ja prosessi itseeni. Olinhan siis kotisivuja tehnyt jo pitkään, sieltä 90-luvulta asti. Olin opetellut FTP:n käytön ja lähes joka kerta kun hitailla yhteyksillä siirsin kotisivuja pilveen, vannoin ettei enää ikinä. Mutta silti. Kai se on jotain narsistista itsensä julkiseksi tekemisen tahtoa ja tietenkin myös kiinnostusta tähän "bittimaailmaan". Noin vuosi sitten aloin järjestelmällisesti rakentaa nettiin kotisivujeni ympärille (www.leppajarvi.fi) itselleni portfoliota tekemisistäni ja osaamisistani.

Tähän samaan prosessiin on tullut mukaan myös uusien ohjelmien opettelu ja kotisivupalvelujen myynti ulkopuolisillekin. Tuon saman kysymyksen voisin esittää monelle yrittäjälle, että löydytkö sinä googlesta, löytyykö sinun yrityksesi sieltä? Ja nimittäin sellaisena tietona mitä itse haluat toisille antaa. Harmittavan vähän pienet yritykset panostavat tähän markkinoinnin puoleen.

Tässä postauksessa ajattelin kirjoittaa vähän siitä mitä asioita pitäisi miettiä, kun lähtee kotisivuja joltakin taholta ostamaan. Tarjoajia ja hintaskaalaakin on vaikka kuinka paljon. Nettisanasto mainoksissa saa pienen yrittäjän hiljaiseksi. Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Eikä tarvitse ymmärtääkään. Hienoille sanoille on olemassa suomenkieliset vastikkeet, niillä minä puhun. Vaikka tämän postauksen tarkoituksena on tietenkin mainostaa itseäni, mutta myös yleisesti kannustaa näkymään verkossa.

Kotisivun sisällön tarve on meillä jokaisella erilainen. Osalle riittää ihan pelkkä infosivu, jota on helppo päivittää. Osalle on tärkeää saada omia tuotteita tms. esille. Joku sitten tarvitsee verkkokaupan. Mutta mitä tulisi ottaa huomioon, kun valitset tekijää. Ensinnäkin ammattitaitoinen ja luotettava tekijä pystyy esittelemään sinulle tekemänsä sivut. Se hieno sana tälle on referenssien esittely. Eli löytyykö tekijän sivut esim hänen omilta kotisivuiltaan? Ja ennen kaikkea miellyttääkö tekijän kädenjälki sinua? Muista kurkata myös kännykästä miltä sivut näyttävät. Jos näyttävät hyviltä, eli asettuvat hyvin kännykän ruutuun, niitä sanotaan responsiivisiksi sivuiksi. Taas semmoinen hieno sana. (Tsek Ú minulta löytyy)

Seuraavaksi minä katsoisin, millaista asiakaspalautetta hän on saanut? Onko se uskallettu laittaa näkösälle? (Tsek Ú minulla on näkösällä kotisivuilla). Itse en sivuja tilaisi pelkän sähköpostikontaktoinnin kautta. Ainakin puhelimessa haluaisin jutella ihmisen kanssa, joka alkaa brändäämään (taas hieno sana! Maineen rakentamisesta kuitenkin on kyse). Kaikkien ihmisten ajatukset ei vaan kulje samaa rataa eikä ajatusmaailman ole samanlainen. Kannattaa panostaa yhteisymmärryksen löytämiseen. (tsek, Ú soita minulle)

Jos löydät tallaisen tekijän, olet jo hyvällä alulla. Seuraavassa postauksessa kirjoitan lisää kotisivujen rakentamisesta ja siitä mistä kaikesta hinta muodostuu. Pistä tämä sivu seurantaan niin pysyt ajan tasalla.

© 2019 ELeppiz. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita